MattiESimonaho Kaikille ei ole jaettu samasta kauhasta yhtä paljon, mutta kun yhdistää kaikki mitä itse kullekkin on jaettu eniten, kauha on täynnä viisautta, ja yhtään tyhmää ei ole.

Uskottavaa sotahistoriaa

  • Eino Leino
    Eino Leino

Tämä kuvaus toistuu useammin kuin yhden kerran uskottavassa historiassa: "Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä HÄN palveli Venäjän armeijassa 1914–1917. "

Pitää olla

"Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä HÄN palveli Ruotsalaisten johtamassa armeijassa Itä-Euroopassa, kahden ensimmäisen sotavuoden aikana pataljoonankomentajana nykyisen Ukrainan ja Puolan alueella, sekä nykyisen Liettuan ja Valko-Venäjän alueella 1914–1917."


Johtajat - jotka usein eivät edes osanneet maan jossa olivat kieltä ja tarvitsivat tulkkia - olivat Ruotsalaisia. Sotilaat puolestaan olivat esimerkiksi Ukrainalaisia, Puolalaisia, Liettualaisia, Valko-Venäläisiä - ja jopa Suomalaisia pakkosotilaita;


"

Aajatuksia Vänrikki Stoolin tarinoista

Minä en tiedä mitään sen koomisempaa näkyä kuin suomalainen kansakoululapsi lausumassa luokan edessä »Ven Tuuvaa» tahi suomalainen ylioppilas sortovuosina levittämässä Karjalan sydänmaille ­- Kalevalan-laulajien kyliin Stoolin tarinoita. Siten ei kasvateta mitään kansallishenkeä. Siten kasvaa juuri se väärä, teeskennelty, ontto ja itseihannoiva henki, joka jo nyt on epämiellyttävimpiä piirteitä meidän nuoressa suomalaisessa kulttuurissamme.Runeberg oli tietysti aikansa lapsi, kuten kaikki. Hänen runoutensa heijastelee sitä kansallishenkeä joka vallitsi maamme pienessä sivistyneessä piirissä viime vuosisadan keskivaiheilla.

Tuo piiri, kieleltään ruotsalainen, mieleltään suomalainen, katsoi kaukaa ja jotenkin romanttisilla herrassilmillä Suomen sorrettua suomalais-ugrilaista kansanainesta, joka sen mielestä oli kaunis ja esimerkiksi kelpaava, nöyrä, hiljainen, lainkuuliainen, jumalaapelkääväinen, hiukan tyhmänsekainen, mutta hyväsydäminen ja hidas vihaan. Eikä tämä kansa ollut myöskään vailla mainehikasta menneisyyttä.

Sen verta olivat juoneet »Puola, Lützi, Leipzigin ja Narvan multa», sekin oli ollut mukana Ruotsin suuruutta rakentamassa, sillekin oli tuleva jokin lehti Ruotsin suurten kuninkaitten leikkaamista laakereista. Sillä tuo piiri oli vielä liian lähellä Ruotsia ja ruotsalaista kulttuuria voidakseen olla sen kanssa samoilla aseilla - ja ennakkoluuloilla - kilpailematta.

Atlantica! Atlantica!Minä luulen että me nykyään elävät tämän saman suomalais-ugrilaisen heimon lapset annamme jotakuinkin palttua sekä Narvan mullalle että Lützin kukkuloille. Me tiedämme varsin hyvin, että meillä ei ole mitään sotamainehikasta menneisyyttä. Me tiedämme myös, mitä laatua nuo Ruotsin aikaiset sodat olivat ja mitä surullista osaa meidän omat esi-isämme siellä näyttelivät. Suomen kansa ei astunut niihin kuin paraatiin. Se vietiin sinne niin kuin karja teuraspenkkiin, ja jos se siellä joitakin »urhotöitä» teki - hakkasi poikki enemmän tahi vähemmän päitä -, niin ei se ainakaan kansana tiennyt niitä tehneensä eikä tekevänsä.

Sota oli aina synkkä onnettomuus suomalaiselle. Runeberg on tehnyt siitä loisteliaan turnausleikin.Ja sitten erityisesti meidän viimeinen sotamme Venäjän kanssa! Pian on sata vuotta kulunut siitä. Pian tullaan kaiketi sitäkin muistoa kansallisilla juhlamenoilla kunnioittamaan. - Jos me välttämättä tahdomme jotakin juhlia, niin juhlikaamme sitten Porvoon valtiopäiviä. Siinä on todella jotakin juhlimista.Mutta itse sota! Me tiedämme hyvin kyllä, että se oli paljon vähemmän kaunis ja kunniakas kuin miksi Runeberg on sen kuvannut, mutta vaikka se olisikin ollut sellainen, ei ainakaan Suomen nousevalla suomalaisella kansalla ole vähintäkään syytä sitä muulla kuin syvällä murheella ajatella.

Ruotsalaiset kenraalit, ruotsalaiset päälliköt, ruotsalaiset liput, ruotsalainen sota! Se oli sotaa valloitetusta maasta, sotaa kahden vieraan vallan välillä. Ei mitään pyhää sotaa, ei mitään kansallista taistelua olemassaolosta. Suomen kansalla ei ollut siinä muuta tehtävää kuin olla - tykinruokana. Siinä suhteessa puhuvat Vänrikki Stoolin tarinat meille veristä totuutta. Missä suomalainen kansanaines psykologiasta ja puvustosta päättäen - »ryysyvaattehissa.» - siinä esiintyy, on se vain tummana taustana sille säteilevälle sankarikunnialle jolla Runeberg ruotsalaisia kenraalejaan seppelöi. Ja tämän pitäisi olla meidän kansallisia kulmakiviämme! Kenties se voi olla ennen, mutta ei enää.

Jo entisyytenä on se meille nöyryyttävä. Tunnen tulevani liian kerettiläiseksi. Paras on sen tähden, etten tällä kertaa jatka enempää, sillä voisin helposti erehtyä sanomaan asioita, jotka vielä ovat meidän yleisen mielipiteemme edessä yksinomaan kivitettäviä.

"

- Eino Leino (1878 - 1926)


Nyt meillä on oma maa Suomi, Suomen Kansan Perustuslaki, Tasavalta jossa valtiovalta kuuluu Suomen Kansalle jota edustaa demokraattisissa vaaleissa valittu Eduskunta, ja Tasavallan Presidentti. Meillä on myös omat maa--, ilma- ja merivoimat; Puolustusvoimat. Kaikkien sotien jälkeen meillä on myös Pariisin rauhansopimus 1947, Rauha Suomen kanssa, Osa II, Luku II, 6, 7, ja 8 Artikla. Että ne ovat olemassa, niiden eteen on vuodatettu paljon verta - ei niinkään omasta tahdosta vaan vieraan vallan pakottamana. Kenties se oli ennen, mutta ei enää.
 
 
Kuvateksti sivulla (kai pitää olla - viitaten Eino Leinon kuvaukseen) ; "Ensimmäisen suomalaisen pakkosotilasjoukon sotilaat Tallinnassa joulukuussa 1918. (KUVA: Johannes & Peeter Parikas / Viron Kansallisarkisto)" - Helsingin Sanomat (HS). Etualalla Ruotsalainen majuri Martin Ekström ja hänen Virolainen tulkki, luutnantti Elmar Kirotar.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005950159.html?fbclid=IwAR3Zb9W73c6j6...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän LeoMirala kuva
Leo Mirala

On toisenlaistakin historiaa:
Ortodoksiseen Karjalaan vihollinen tuli aina lännestä tuhat vuotta. Vasta talvisodassa vihollinen tuli idästä.

Suomalaiset ja ruotsalaiset eli meikäläisittäin ruotsit jatkuvasti hävittivät asuinalueitamme, kirkkojamme ja luostareitamme ihan oma-aloitteisestikin kuten Juho Vesainen.

Näistä sotaretkistä on meillä hauska muisto:
Ei ruotsi ruual tapa.
Se tulee siitä kun ruotsien sotajoukko saapui luostariin juuri kun munkit olivat syömässä. Johtaja oli sivistynyt, annettiin munkkien syödä rauhassa ja vasta sen jälkeen tapettiin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset