MattiESimonaho Kaikille ei ole jaettu samasta kauhasta yhtä paljon, mutta kun yhdistää kaikki mitä itse kullekkin on jaettu eniten, kauha on täynnä viisautta, ja yhtään tyhmää ei ole.

Mielipiteemme.fi: Suomeen iski meteoriitti Jääkauden aikaan.

  • Kuva : NASA
    Kuva : NASA
  • Kartta: (C) Matti E Simonaho
    Kartta: (C) Matti E Simonaho

Kuva 1 on satelliittikuva maan kuoresta. Se paljastaa kraaterin jonka keskipiste on Suomen ja Ruotsin välissä. Jää ei aihauttanut maankuoren painaumaa, vaan meteoriitti joka räjähti jäätikön alla. Kraaterin keskipiste sijaitsee Perämerellä, noin 75Km Olusta Länteen. Kraaterin halkaisija on noin 700Km.
 

Kuva 2 näyttää maan painauman räjähdyksen jälkeen noin 12000 vuotta sitten. Kuva 2:n kartta laadittu 200m maan painauman mukaan. Ei niinkään mistään "kansanmuistista" vaan siitä muistista, että maa nousee vielä tänäänkin - sekä kaikista geologisista havainnoista jotka todistavat meteoriitin räjähdyksestä. Tässä on Kalevalasta tunnettu "Pohjan Neito". "Ilman Sukkula" on Ahvenanmaan pohjoispuolella.
 

Kannas vanhassa Suomen kielessä tarkoittaa luonnonmukaista siltaa. Ne olivat idässä, Valkoisen Meren eteläpuolella, siihen aikaan kun esivanhempamme kirjoittivat meille kirjeen Valkoisen Meren kallioon.


Paljon on vielä kerrottavaa Suomen Kansan Historiasta, Suomen kielellä, Suomen mielellä.  :)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Lähde olis poikaa ettei aivan pelkällä mielipiteellä noin isoja, jopa isompia ku sotesoppa :@

Matti Simonaho

Lähde on itse kraateri(t) ja alueen geologia.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Ok. Ei mitään linkkiä muiden tutkimuksiin asiasta olis heittää?

Matti Simonaho Vastaus kommenttiin #3

Ei ole. Jonkun on oltava ensimmäinen.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala Vastaus kommenttiin #4

Jännän äärellä :D No joo, jos katsoo kuun pintaa niin... Hmmm.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Mikäli siinä on kraateri niin tuon kokoluokan kraateri on paljon vanhempi kuin 12000v.

Matti Simonaho

Kuva 4 : Lähikuva Pohjoismaiden maastosta kraaterin ympärillä.

"Kun tarkastelemme maastoa nykyisissa Pohjoismaissa, näemme selvän eron Norjan, Ruotsin ja Suomen maastossa. Selvitys on suhteellisen yksinkertainen; Meteoriitti tuli Suomesta katsottuna Lounaasta, läpäisi jääkerroksen ja räjähti jääkerroksen alla jättäen jälkeensä nykyäänkin havaittavissa olevan kraaterin.

Norjaa peittävä jää suli lähestulkoot paikallaan jättäen maastoon tyypilliset arvet, kun taas Länsi-Ruotsia osittain peittävä peittävä jää suli liukuessaan räjähdyksen aiheuttamaa kraateria ja syvännettä kohti. Räjähdyksen voimasta jää - joka vaimensi räjähdyksen voiman ylöspäin - paiskautui Suomesta Koilliseen ja Itään päin. Suurimmat joet ovat räjähdyksen aiheuttamia halkemamia peruskalliossa. "

Lähde : http://www.mielipiteemme.fi/index.pl?sivu=uutisia_...

Matti Simonaho

"Kuva 5 : Lähikuva Pohjois-Norjasta ja Kuolaan niemimaasta.

Paljon siitä mitä nykyisissä kartoissa näemme maastossa, ei ollut olemassa 12000 vuotta sitten. Esimerkiksi Kuolan niemimaata ja Valkoista merta/Vienanmerta ei ollut olemassa. Ne ovat syntyneet siten, että räjähdyksen voimasta nykyiset Pohjoismaat liukuivat erilleen mantereesta - nykyisestä Venäjästä. Kuolan niemimaana tunnettu alue kääntyi hieman Pohjoiseen päin ja näin syntyi yhteys Barentsin mereen joka puolestaan mahdollisti Valkoisen meren/Vienanmeren olemassaolon.

Huomioi halkeama ja Pohjois-Norjan ja Kuolaan niemimaan yhtymäkohdassa Nuorgamin tienoilla sekä Norjan ja Kuolaan niemimaan toisistaan poikkeava maasto. Myös Kirkkoniemen ja Murmanskin alueella on halkeamia jotka ovat syntyneet liikkeestä Länteen ja kääntymisestä Pohjoiseen päin. Näistä kaikista tiedoista voimme päätellä meteoriitin tulosuunnan: Suomesta katsottuna Lounas. "

Lähde : http://www.mielipiteemme.fi/index.pl?sivu=uutisia_...

Matti Simonaho

Tuo oli kaunis Pohjan neiti,
maan kuulu, ve'en valio.
Istui ilman vempelellä,
taivon kaarella kajotti
pukehissa puhta'issa,
valke'issa vaattehissa;
kultakangasta kutovi,
hope'ista huolittavi
kultaisesta sukkulasta,
10 pirralla hope'isella.
Suihki sukkula piossa,
käämi käessä kääperöitsi,
niiet vaskiset vatisi,
hope'inen pirta piukki
neien kangasta kutoissa,
hope'ista huolittaissa.

Toimituksen poiminnat